Meri-Lapin Yrittäjänaiset

Meri-Lapin Yrittäjänaiset toimivat
rohkeasti rinnakkain

Alunperin Kemin Yrittäjänaiset on perustettu vuonna 1948, tavoitammekin pian kunnioitettavan 80 vuoden iän. Aktiivisessa historiassamme on ollut monenlaista toimintaa.

Tavoitteenamme on tuoda yrittäjänaiset yhteen, toimia alueemme naisyrittäjien verkoston luojana sekä ajaa valtakunnallisen Suomen Yrittäjänaiset ry:n tavoin yrittäjänaisten etuja.

Jäsenmäärämme on viime vuosina kasvanut vauhdilla. Jäseniä meillä on Kemin lisäksi myös ympäristökunnista. Yhdistyksessämme toimii aktiivisesti yrittäjänaisten senioritat.

Toivomme toimintaan mukaan lisää innokkaita, innovatiivisia ja yritteliäitä naisia. Toimintamme on iloista ja rentoa, tärkeää asiaa unohtamatta.

Taustakuva: Juho Holmi (CC)

Instagram

Maaliskuun aamukahveilla tänään Cafe Hertassa oli vieraana Juha Simonaho Lapin TE-palveluiden Meri-Lapin toimipisteestä. Keskustelua käytiin Yrittäjien näkökulmasta niin työntekijöiden palkkaamiseen liittyvistä asioista, kun saatavilla olevista tuista.

#merilapinyrittäjänaiset #aamukahvit #cafehertta #työllisyyspalvelut #lapintetoimisto

...

Hei, yritys vierailu 13.3 kello 18 Arkadiaan Saarenrannantie 12, Maksniemi. menemme Ravintola Kotaan, joka on kuin toinen maailma arjesta.
Arkadian yrittäjät esittelevät yrityksensä toimintaa, safari ohjelmapalveluja, Simoniemen pappilaa ym. 
sitovat ilmoittautumiset 8.3 mennessä sihteerille kahvitarjoilua varten. Omat makkarat saa ottaa mukaan ja paistaa niitä samalla kun kuuntelette palvelujen valikoimaa. PS. ilmoita sihteerille, mikäli tarvitset kyytiä.

#merilapinyrittäjänaiset #yritysvierailu #arkadia

Maaliskuun aamukahvit Cafe Hertassa keskiviikkona 6.3.2024. Vieraaksemme saapuu Juha Simonaho Lapin TE-palveluiden Yritys- ja työnantajapalveluista. Nähdään siis Hertassa perinteisesti kello 8.30 🙂

Maaliskuun aamukahvit Cafe Hertassa keskiviikkona 6.3.2024. Vieraaksemme saapuu Juha Simonaho Lapin TE-palveluiden Yritys- ja työnantajapalveluista. Nähdään siis Hertassa perinteisesti kello 8.30 🙂 ...

Hyvinvoiva MINÄ ❤️ Hyvinvointitapahtuma tulee taas. Pistä päivä kalenteriin ylös. Lisätietoja tulee myöhemmin maaliskuussa.

Hyvinvoiva MINÄ ❤️ Hyvinvointitapahtuma tulee taas. Pistä päivä kalenteriin ylös. Lisätietoja tulee myöhemmin maaliskuussa. ...

Tänään aamukahveilla keskusteltiin mm. tulevista tapahtumista.  13.3 vieraillaan Maksniemessä Arkadiassa, 13.4 Hyvinvointitapahtuma Keskuspuistokatu 20,  19.4 After work Sky Hertta. Merkatkaahan omiin kalentereihin. Kutsut tulee myöhemmin.

#merilapinyrittäjänaiset #aamukahvit #verkostoidu #virkistäydy #tapahtumat #yritysvierailut

Helmikuun aamukahvit huomenna keskiviikkona Cafe Hertassa kello 8.30. Tervetuloa verkostoitumaan muiden Yrittäjänaisten kanssa 🙂

#merilapinyrittäjänaiset

Lakoilla kaadetaan naisten yrityksiä

Poliittisten lakkojen vaikutus pienyrittäjiin on kohtuuton. Moni yrittäjä toipuu vieläkin koronan aiheuttamasta taloudellisesta iskusta. Tämän jälkeen on sekä korot että energian hinta syönyt yritysten kannattavuutta. Monen pienyrittäjän yritystoiminta ei enää kestä lakkojen aiheuttamia seurauksia.

Korona iski palvelusektoriin ja kotimarkkinoihin, jotka ovat naisvaltaisia. Nyt tulevat lakot vaikuttavat erityisen pahasti pienyrittäjiin ja naisvaltaisille palvelualoille, joissa katteet ovat usein matalia. Lakot saattavat olla se viimeinen isku, jota yritys ei enää kestä.

- Lentojen peruuntumisen vuoksi, monelta yritykseltä peruuntuu jopa viikon varaukset. Meillä on perheyrityksessä pitkä historia takana. Useita kriisejä on koettu ja iskuja otettu vastaan. Nyt nämä lakot aiheuttavat meille mittavia kustannuksia, kertoo LSJ Group Oy:n toimitusjohtaja Marjo Määttä.

- Olemme juuri toipuneet koronan ja energian hinnan nousun aiheuttamista vahingoista, taistelemme jatkuvasti työvoimapulan kanssa ja nyt päälle poliittinen lakko niin huonot uutiset yritysten kaatumisista eivät ainakaan vähene. Tuntuu, että yrittäjänä oleminen on nykyään jatkuvaa taistelua ja selviytymistä, Määttä huokaisee. Erityisesti olen huolissani pienistä palvelualan yrityksistä täällä pohjoisessa. Konkursseja on varmasti tulossa lisää. Kyllä asioista pitää pystyä neuvottelemaan.

Yrittäjänaiset muistuttaa, että kaikki uudet työpaikat ovat viime vuosina syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Yritykset ovat yhteiskunnan talouden kasvun moottoreita. Nyt poliittisilla lakoilla aiheutetaan kohtuuttomia kustannuksia yrittäjille. Lakoilla heikennetään yrittäjien mahdollisuuksia työllistää ja investoida tulevaisuuteen. Nämä lakot kohdistuvat tahoihin, jotka taistelevat olemassaolostaan koko ajan. Pk-yritykset ja mikroyritykset ovat merkittävä tekijä työmarkkinoilla.

- Varhaiskasvatuksen osallistuessa lakkoon moni yksinyrittäjä ja useimmiten nainen, joutuu jäämään kotiin. Kun kampaaja tai kivijalkakaupan omistaja ei pääse työpaikalle, se on iso lovi yrityksen kassavirtaan ja yrittäjän ansioihin, toteaa Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Carita Orlando.

Jatkuu...

Facebook

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
8.4.2024 – 08.29
Meri-Lapin Yrittäjänaiset

Hyvinvoiva M I N Ä ❤️

Lauantaina 13.4. klo.14-18.00
Keskuspuistokatu 20 2 krs

Juontajana Arja Pekkala-Matikainen

Mukana tapahtumassa
🔸Sovittelutoimisto
🔸EasyFit
🔸SPR- Merilappi
🔸Deco by Susa
🔸Tupperware
🔸Madamen Aarteet
🔸Kemin Silmäasema
🔸LC- Merenhelmet
🔸Ratsuvintti
🔸My favorite piece
🔸Toivon kuulo
🔸Eläinfysio-Paikka
🔸SanaTiina
🔸Handmade by Kata
🔸Kauneus Kolibri
🔸Kauneushuone Villa Verona
🔸Parturi-kampaamo Elmeri
🔸Kauneushoitola Eija
🔸Autokoulu Haapalainen
🔸Putiikki Punamusta
🔸Akupunktio- ja rentoutuspalvelut
🔸Sauvon Kenkä
🔸FinnLite tuotteet
🔸Hoitohuone Perinne
🔸Meri-Lapin Yrittäjänaisten
kahvio ja kirppis

VARAA KÄTEISTÄ MUKAAN

Tervetuloa viettämään kivaa iltapäivää luentojen ja shoppailun merkeissä❤️
... See MoreSee Less

5.4.2024 – 19.24
Meri-Lapin Yrittäjänaiset

Hyvinvoiva MINÄ ♥️ tapahtumassa mukana olevat yritykset on nyt julkaistu. Tervetuloa tekemään ostoksia ja nauttimaan huipuista luennoista sekä Meri-Lapin Yrittäjänaisten ylläpitämän kahvion antimista.

#merilapinyrittäjänaiset #hyvinvoivaminä #kemi #keminmaa #tervola #Tornio #simo
... See MoreSee Less

3.4.2024 – 11.18
Meri-Lapin Yrittäjänaiset

Meri-Lapin Yrittäjänaisia tänään perinteisillä aamukahveilla Hertassa. Seuraavat aamukahvit toukokuussa, tuttuun tapaan ensimmäisenä keskiviikkona 8.5.2024 kello 8.30 . Pistäppä kalenteriin. ... See MoreSee Less

Meri-Lapin Yrittäjänaisia tänään perinteisillä aamukahveilla Hertassa. Seuraavat aamukahvit toukokuussa, tuttuun tapaan ensimmäisenä keskiviikkona 8.5.2024  kello 8.30 . Pistäppä kalenteriin.

1 CommentComment on Facebook

Olittepa reippaita🤗

25.3.2024 – 10.10
Meri-Lapin Yrittäjänaiset

... See MoreSee Less

21.3.2024 – 20.51
Meri-Lapin Yrittäjänaiset

Meri-Lapin Yrittäjänaiset järjestää Hyvinvoiva MINÄ ♥️ tapahtuman Kemissä 13.4 kello 14.00-18.00 os. Keskuspuistokatu 20, 2krs. Tilaisuuden luennoitsijat ja luentojen aikataulut on nyt julkaistu!

Tervetuloa viettämään taatusti mukavaa iltapäivää kanssamme.

#merilapinyrittäjänaiset #kemi #tapahtumatkemi #hyvinvoivaminä
... See MoreSee Less

Meri-Lapin Yrittäjänaiset järjestää Hyvinvoiva MINÄ ♥️ tapahtuman Kemissä  13.4 kello 14.00-18.00 os. Keskuspuistokatu 20, 2krs. Tilaisuuden luennoitsijat ja luentojen aikataulut on nyt julkaistu!

Tervetuloa viettämään taatusti mukavaa iltapäivää kanssamme. 

#merilapinyrittäjänaiset #kemi #tapahtumatkemi #hyvinvoivaminäImage attachment
14.3.2024 – 14.54
Meri-Lapin Yrittäjänaiset

Meri-Lapin Yrittäjänaiset pääsivät eilen tunnelmalliselle vierailulle Arkadia Reindeer Farmille. Lämmin kiitos paikan yrittäjille Päiville ja Samulille, että saatiin tulla vierailulle.

#merilapinyrittäjänaiset #yritysvierailut #arkadiareindeerfarm #merilappi
... See MoreSee Less

Meri-Lapin Yrittäjänaiset pääsivät eilen tunnelmalliselle vierailulle Arkadia Reindeer Farmille. Lämmin kiitos paikan yrittäjille Päiville ja Samulille, että saatiin tulla  vierailulle.

#merilapinyrittäjänaiset #yritysvierailut #arkadiareindeerfarm #merilappiImage attachmentImage attachment+1Image attachment
11.3.2024 – 14.50
Meri-Lapin Yrittäjänaiset

Huomenna Pointissa! ... See MoreSee Less

Huomenna Pointissa!
6.3.2024 – 12.04
Meri-Lapin Yrittäjänaiset

Maaliskuun aamukahvit nautittiin tänään Cafe Hertassa. Meri-Lapin Yrittäjänaisten vieraana oli Juha Simonaho Lapin TE-palveluiden Meri-Lapin toimipisteestä Yritys palveluista. Keskustelun aiheina palkkatuki ja työkokeilu sekä muut työntekijän palkkaamiseen liittyvät asiat yrittäjien näkökulmasta.

Seuraavaksi Meri-Lapin Yrittäjänaistet ovat lähdössä vierailulle Arkadiaan, Maksniemeen 13.3 kello 18. Oothan muistanut ilmoittautua sihteerille? Jos et, vielä ehdit, ilmoittautuminen päättyy 8.3

4.3.2024 – 21.38
Meri-Lapin Yrittäjänaiset

Hei, yritys vierailu 13.3 kello 18 Arkadiaan Saarenrannantie 12, Maksniemi. menemme Ravintola Kotaan, joka on kuin toinen maailma arjesta.
Arkadian yrittäjät esittelevät yrityksensä toimintaa, safari ohjelmapalveluja, Simoniemen pappilaa ym.
sitovat ilmoittautumiset 8.3 mennessä sihteerille kahvitarjoilua varten. Omat makkarat saa ottaa mukaan ja paistaa niitä samalla kun kuuntelette palvelujen valikoimaa. PS. ilmoita sihteerille, mikäli tarvitset kyytiä.
... See MoreSee Less

Hei, yritys vierailu 13.3 kello 18 Arkadiaan Saarenrannantie 12, Maksniemi. menemme Ravintola Kotaan, joka on kuin toinen maailma arjesta.
Arkadian yrittäjät esittelevät yrityksensä toimintaa, safari ohjelmapalveluja, Simoniemen pappilaa ym. 
sitovat ilmoittautumiset 8.3 mennessä sihteerille kahvitarjoilua varten. Omat makkarat saa ottaa mukaan ja paistaa niitä samalla kun kuuntelette palvelujen valikoimaa. PS. ilmoita sihteerille, mikäli tarvitset kyytiä.
Load more

Uutisia

Tulevia tapahtumia

Huhtikuussa Meri-Lapin Yrittäjänaiset järjestävät viime keväänä ensi-iltansa ja suuren suosion saavuttaneen Hyvinvoiva MINÄ tapahtuman uudelleen. Tapahtuma järjestetään lauantaina 13.4 kello 14-18 osoitteessa Keskuspuistokatu 20, 2 kerros, 94100 KEMI. Alla tapahtuman

Huhtikuun aamukahvit

Huhtikuun aamukahvit nautittiin taas tuttuun tapaan Cafe Hertassa huhtikuun ensimmäisenä keskiviikkona. Toukokuussa aamukahvit siirtyvät vappupäivän vuoksi seuraavaan keskiviikkoon eli tapaammehan sinut Hertassa 8.5.2024 kello 8.30

Maaliskuun yritysvierailu

Meri-Lapin Yrittäjänaiset pääsivät vierailemaan upealla ja tunnelmallisella Arkadia Reindeer Farmilla Maksniemessä 13.3.2024. Kiitos paikan yrittäjille Päiville ja Samulille että saimme tulla vierailulle.